Suomen ja EU-maiden tavarakauppa Mercosur-maiden kanssa
30.12.2025 9.00
Tulli, tilastointi
Suomen tavarakauppa Mercosur-maiden kanssa vähäistä
Euroopan unioni on sopimassa historiansa suurimman kauppasopimuksen Brasilian, Argentiinan, Paraguayn ja Uruguayn muodostaman Mercosur-ryhmän kanssa. Sopimus poistaisi tulleja ja muita kaupan esteitä EU-maiden ja Mercosur-maiden väliltä tarkoituksena edistää jäsenmaiden välistä kauppaa ja investointeja. Mercosur-maat sitoutuvat alentamaan tullimaksuja yli 90 prosenttia.
Mercosur-maista Brasilia on ylivoimaisesti runsain väestömäärältään (78%) ja Argentiinan (17%) osuus on seuraavaksi suurin. Uruguayn ja Paraguayn yhteenlaskettu osuus on neljä prosenttia. Uruguaylla on vahvin talous mitattuna BKT:lla asukasta kohden. Argentiina ja Brasilia ovat suunnilleen samalla taloudellisella tasolla, ja Paraguayn BKT asukasta kohden on alhaisin.
EU-maiden tavarakauppa Mercosur-maiden kanssa
Mercosur-maiden tavaroiden tuonnissa EU-maat olivat toisella sijalla, osuus oli 19,3 prosenttia vuonna 2024. Mercosur-maat toivat eniten tavaroita Kiinasta, osuus tavaroiden kokonaistuonnista oli 27,4 prosenttia vuonna 2024 ja kolmanneksi eniten tavaroita Yhdysvalloista, osuus oli 16,2 prosenttia. Viennissä järjestys oli sama; Kiina oli suurin maa, 26,1 prosentin osuudella ja Yhdysvallat kolmantena, osuus oli 12,5 prosenttia. EU-maiden osuus oli 14,8 prosenttia Mercosur-maiden kokonaisviennistä. Kiinan osuus Mercosur-maiden viennistä ja tuonnista on kasvanut koko 2000-luvun ja erityisen nopeasti viimeisten kymmenen vuoden aikana. EU-maiden osuus on samaan aikaan laskenut, koska tavarakaupan kasvu on ollut vähäistä.
Katsottuna EU-maiden perspektiivistä, Mercosur-maiden osuus EU-maiden tavaroiden kokonaisviennistä oli 2,1 prosenttia ja -tuonnista 2,3 prosenttia viennistä vuonna 2024. Tullin tavaroiden ulkomaankauppatilaston mukaan Mercosur-maiden osuus Suomen tavarakaupasta oli vaatimaton. Vuonna 2024 osuus tavaroiden kokonaisviennistä oli 0,9 prosenttia ja tavaratuonnista 1,0 prosenttia. Viennin osuus oli korkeimmillaan vuonna 2022, jolloin se oli 1,6 prosenttia. Mercosur-maiden osuus Suomen tavarakaupasta on alhaisempi kuin EU-maiden keskiarvo.
Asiasanat
Graafit
Tietoa tilastosta
Tulli, tilastointi
Tiedustelut:
Telasuo, Christina p. 040 332 1828
Penttilä, Olli-Pekka p. 040 332 1862
Sähköposti: etunimi.sukunimi[at]tulli.fi